Kaikenmaailman rappaustyöt - Anifix.fi

Ulkorappaukset

Julkisivurappaustyömme koostuvat pääosin uudiskohteiden ja saneerauskohteiden julkisivurappauksista, kerrostalojen julkisivutöistä, omakotitalojen julkisivutöistä ja julkisivusaneerauksista.

Kolmikerrosrappaus
Kolmikerrosrappaus on menetelmä jonka työvaiheet koostuvat kolmesta eri vaiheesta eli tartunta-, oikaisu- ja pintarappauksesta. Tällä menetelmällä saadaan parhaiten seinien virheet oikaistua, sekä pinta sellaiseksi ettei pohjan tiili/harkkokuvio paista läpi missään olosuhteissa.

Ohutrappaus
Ohutrappaus menetelmässä kerroksia on kaksi, pohjalla kuitulaasti sekä pinnassa värillinen pintalaasti. Yleensä pohjalaastiin upotetaan myös rappausverkko joka tekee työnlaadusta pitkäikäisen.

Eristerappaus
Eristerappaus eli lämpörappaus. Kyseessä on lämmöneristyslevyn (joko villan tai EPS:n) päälle tehtävä rappaus. Eristelevyt kiinnitetään seinään liimalaastilla sekä mekaanisilla kiinnikkeillä. Eristeen päälle rapataan kuitulaasti, verkko sekä pintarappaus.

Julkisivusaneeraukset
Teemme vanhojen julkisivujen korjaukset alusta loppuun ns. avaimet käteen periaatteella. Työmme sisältää kaikki purku- teline- ja korjaustyöt materiaaleineen.

Katso myös sisärappaus.

ANIFIX OY | VANHA PORVOONTIE 633, 04130 SIPOO | PUH. +358 40 502 3157 | MIKA.SALONEN@ANIFIX.FI

Toimialueeseemme kuuluvat mm. Helsinki, Espoo, Vantaa, Sipoo ja Porvoo.